Spoken on Pohjois-Karjalan Vuoden nuori yrittäjä 2023

mennessä 2 joulu, 2023

Spoken on valittu Pohjois-Karjalan Vuoden nuori yrittäjä 2023 -palkinnon saajaksi. Valinta julkistettiin perjantaina 1.12.2023 Maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa. Spokenin perustajat ja yrittäjät Johanna ja Jukka Ihatsu asuvat Joensuussa, minkä takia Spoken palkittiin juuri Pohjois-Karjalassa.

”Olemme erittäin kiitollisia tästä tunnustuksesta ja jatkamme motivoituneina yrityksen kehittämistä eteenpäin!” toimitusjohtaja Jukka Ihatsu sanoo. Spoken on perustettu vuonna 2014, ja yritys on kasvanut kuudessa maassa palvelua tarjoavaksi tekstitys- ja litterointitoimijaksi. Viime vuonna Spokenin liikevaihto oli 1,6 M€ ja se työllisti neljä kokoaikaista työntekijää ja noin 250 osa-aikaista projektiassistenttia.

Spokenin tarina

Spoken sai alkunsa vuonna 2014, jolloin vastaperustetun yrityksen toiminnasta saatavilla tuloilla rahoitettiin perustajien Aasiaan suuntautunut reppureissu. Matkaa varten perustajat irtisanoutuivat vakituisista työpaikoistaan ja myivät asuntonsa. Yritystä perustettaessa sen liiketoiminnalle asetettiin kolme vaatimusta: palvelu tuotetaan kokonaan itse, asiakkaat löytyvät online-markkinoinnilla ja asiakasviestintä hoidetaan aikaeron takia kokonaan sähköpostitse. Litterointipalvelu täytti nämä vaatimukset, ja tarjosi mahdollisuuden kasvuun kilpailun ollessa vähäistä. Yritystoiminta lähti heti alusta nopeasti kasvuun, ja pian tuli tarve ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiselle.

Nykyään Spokenin tärkeimmät palvelualueet ovat tekstitys ja litterointi. Yritys tarjosi toimintansa alussa ainoastaan litterointipalvelua, mutta tekstitys on kasvanut merkittävimmäksi palvelualueeksi lanseerauksensa jälkeen vuonna 2019. Tekstityspalvelun tärkeimmät kasvun ajurit ovat olleet mobiilikäytön raju kasvu sekä v. -20 voimaan tullut EU:n saavutettavuusdirektiivi, joka edellyttää julkisia toimijoita tekstittämään videonsa. Kasvun taustalla on myös videotuotantoyritysten halu ulkoistaa tekstitys.

Spokenin toiminta perustuu alustatalousmalliin, jonka keskiössä on itse kehitetty Spoken TOOL -järjestelmä. Kaikki palveluita tuottavat projektiassistentit, joita on tällä hetkellä yhteensä 250, tekevät töitä etänä. Tämä on mahdollistanut toiminnan nopean skaalautumisen ja laajenemisen uusille kielialueille ja markkinoille. Tällä hetkellä Spoken tarjoaa palveluitaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa.

Tekoälyn, erityisesti puheentunnistuksen, viime vuosina tapahtunut nopea kehitys on vaikuttanut myös Spokenin toimintaan. Yritys on ollut jatkuvasti tässä kehityksessä mukana, ja kehittänyt ensimmäisen oman tekoälyä hyödyntävän järjestelmänsä jo vuonna 2017. “Toimiala on erityisesti nyt suuressa murroksessa, minkä takia meillekin on elintärkeää seurata tekoälyn kehitystä tiiviisti”, kertoo toinen yrittäjistä Johanna Ihatsu. Vuonna 2023 tekoäly on integroitu vahvemmin palveluprosessiin, ja nyt tekoäly täydentää ihmisten tekemää työtä tietoturvan näkökohdat huomioiden.