Tuoreen litteroijan päiväkirja

Ensitunnelmat

On aina yhtä haasteellista myöntää itselleen se, että uusien asioiden omaksuminen ei tule yhtään helpommaksi edes aikuisena. Tarvitsee vetää henkeä, tutustua rauhassa, tehdä muutama upsis ja ohoh, ja sisäistää annetut ohjeet viimeistään siinä vaiheessa, kun on tullut aika oppia omista virheistä. Se on hankalaa – suhtautui asiaan kuin asiaan miten kypsästi tahansa, kaikessahan sitä haluaisi olla heti hyvä.

Litterointi kuulostaa aika yksinkertaiselta puuhalta, mutta kokonaisuus on tosiasiassa sangen laaja, ja sisältää paljon pieniä asioita. Isoja kokonaisuuksia oppii ymmärtämään vasta sitten, kun osaa hahmottaa pienimmätkin partikkelit, joista ne koostuvat. Rekrytointivaiheessa testilitterointien teko tuntui hauskalta siihen valittujen haastattelujen värikkyyden ansiosta, joskin touhu oli paljon hitaampaa kuin mitä ennalta kenties odotti. Kuunneltuina selkeän tuntuisten lauseiden sanajärjestykset eivät olleetkaan heti poimittavissa muistista.

Hitaudessa piileekin ensimmäinen olennainen opetus: teet itsellesi palveluksen, jos hosumisen sijasta tutustut ensiksi rauhassa litteroitavaan tekstiin. Tein itse nimenomaan päinvastoin, ja valitsin heti alkuun eksaktin eli sanasta sanaan litteroitavan, pitkän tiedoston. Sisällölle kertyi mittaa reilusti yli 10 000 sanaa, koska puhe oli nopeaa, sitä oli paljon, ja aihe vieläpä verrattain tekninen. Tuli hiki.

Olennaista on myös ymmärtää, että eksaktin litteroinnin on oltava sitä kirjaimellisesti. Kyseinen teksti piti kammata pitkällisen kirjoittamisen jälkeen vielä kertaalleen läpi, koska ohi oli livahtanut liikaa puhetta. On siis oltava itselleen rehellinen – jos teksti kuulostaa tutkiessa liian vaikealta, se luultavasti myös on sitä. Toisaalta, isot haasteet kaventavat myös kynnyksiä. Oli palkitsevaa saada haastava teksti hyväksytysti valmiiksi, eikä sitä myötä toimeen tarttuminen ole enää tuntunut niin työläältä. Lisäksi sellaisen nujerruksen jälkeen osaa arvioida paremmin omia taitojaan – periksi antamattomuus kasvattaa rehellisyyttä, ja vähentää luuloja.

Liikahduksia eteenpäin

Ensimmäisen tekstin jälkeen onkin jo omaksunut aika paljon litteroinnin perusvaatimuksia. Litterointisovelluksen toiminnot ovat tutut, säännöt alkavat sisäistyä ja työn mukavammaksi tekeminen on hieman helpompaa: lempeät ja tehokkaat kuulokkeet, sekä ranteille hellä, monipuolinen näppäimistö auttavat työnteossa. Uusia tekstejä valitessa on jo muodostunut jonkinlainen käsitys siitä, kauanko itsellä kirjoitustyöhön keskimäärin kuluu aikaa. Tällöin on myös helpompi arvioida sitä, kuinka paljon litterointeja kannattaa milloinkin ottaa työn alle.

Aikatauluja realistisesti pohtimalla on myös helpompi ajoittaa tehtävät muun elettävän elämän kanssa, ja nauttia litteroivan projektiassistentin työnkuvan niistä puolista, mitkä kompensoivat toisia. Harvoissa tehtävissä saa pitää tauon silloin kun siltä tuntuu, työskennellä vaikkapa kotosalla verkkarit jalassa ja tulla vaivihkaa tutuksi monenkirjavien aiheiden kanssa. Jousto ja sovellettavuus palvelevat selkeää ilmapiiriä, jonka itse itsellensä luo, ja työnantajan rohkaiseva palaute ei sitä totisesti ainakaan hälvennä.

Kun kyseessä on työ, jota tekee sen verran kuin tahtoo ja pystyy, myös lupa suhtautua puhtaan yksilöllisesti omaan toimintaan ja mieltymyksiin korostuu positiivisella tavalla. Erilaiset työotteet eivät ole keskenään ristiriidassa, ja tekeminen on jatkuvaa oppimista, kun yksikään tehtävä ei ole kopio toisesta. Se ruokkii uteliaisuutta, opettaa tunnistamaan asioita myös omassa itsessään, ja on kaiken kaikkiaan kehittävää sekä fyysisen koordinaation, pulmakeskeisen aivotyöskentelyn, ja näiden yhdistelemisen kesken.

Ennen ensi kertaa

Alun hitaus alkaa hiljalleen tuntua muistolta vain, ja erinäisiä kikkoja oppii kuin luonnostaan, koska reaktionopeus, lihasmuisti ja kuullun ymmärtäminen kehittyvät sana kerrallaan, ja pysyvätkin vetreinä, kun niitä säännöllisesti harjoittaa. Joskus kirjoitussessio saattaa silti venähtää pitkäksi. Näihinkin on hyvä varautua miettimällä pitemmät tauot tarkoituksensa ajaviksi. Korvat väsyvät, hartiat kovettuvat, istumalihakset puutuvat, ja se on kaikki väistämätöntä. Aivojen virvoittaminen pienellä reippailulla, ja keskittymiskyvyn lataaminen passiivisella ajanvietteellä tekevät pieniä ihmeitä, mutta joskus tekstin kuunteleminen voi olla muista syistä raskasta.

Muistan hyvin nuoruudestani, kun sairaalan poliklinikalla lähettinä toimiessa kuuli usein osastonsihteerien sadattelevan epäselvästi sihiseville, moneen kertaan käytetyille sanelukaseteille, ja lääkäreiden omintakeisille tavoille lausua lyhenteitä ja latinankielistä anatomian sanastoa. Tämä saattoi tuntua toisinaan hieman hauskaltakin, mutta ajoittain sai myös hämmästellä näkyä, kun kuulokepäinen ihminen liikuttui yllättäen tietokoneen äärellä.

Ymmärsin molemmat laidat, kun tulin kohdakkain niiden kanssa litteroitavan tekstin äärellä. Nykyisin litteroitavan aineiston tallentamiseen nauhan käyttäminen on puhtaasti esteettinen valinta. Tässä mielessä on onni, että useimpien taskusta löytyy täysin pätevä, yleensä oivallistakin jälkeä tallentava puhelimen sanelin. Silti, aina joskus aineistojen äärellä saattaa tuttuun surinaan ja vonkunaan törmätä.

Vaikka jälkikäteen ajatellen se tuntuukin niin itsestään selvältä, kenties kirjoitusprojektia aloittaessa sitä ei tule aina ajatelleeksi: tallenteilla puhuvat ihmiset, ja jokainen ihminen elää oman elämänsä omalla laillaan, rakentaen kulkiessaan oman ainutkertaisen tarinansa. Se on useammin häviöiden ja menetysten värittämä, kuin silkkojen voittojen ja menestysten, mutta silti aina aivan eläjänsä näköinen – tai tässä yhteydessä enemmänkin kuuloinen. Joskus nauhan tekstiksi kääntäminen onkin tarinan tallentamista, ja se voi olla hyvinkin liikuttavaa, tavalla tai toisella. Viisainta lienee kuitenkin suhtautua siihen työtehtävänä, jolla on väliä.