Tekstittämisen hienosäätöä

kirjoittanut 8 huhti, 2021

Tekstittäjän työhön kuuluu myös puhujan puheen muokkaaminen luettavampaan suuntaan ilman, että sanoma muuttuu. Tekstityksiähän tehdään, jotta esitystä olisi helpompi seurata äänen kanssa sekä myöskin ihan kokonaan ilman ääntä. Tällöin selkeys ja helppo luettavuus ovat tärkeimpiä tavoitteita tekstissä. Suurin osa tekstityksistä on seminaareja ja esitelmiä, jolloin yksi puhuja puhuu paljon ja usein itse asia on tärkeämpi kuin puhujan persoona. Jos taas tekstitettävä työ on mainosvideo tai jokin muu esitys, jossa puhujan persoona pitää saada myös tekstiin, on otettava toinen lähestymistapa. Tämä koskee myös kirjakieli vs. slangi -päätöstä. Jos asiakkaalta ei tule selvää ohjetta kummin halutaan, niin päätös on tekstittäjän. Tähän vaikuttaa mm. aihe, puhujan persoona ja myös se, että mikä taho työn on tilannut.

Näkymättömät sanat

Kaikilla meillä on täytesanoja, joita viljelemme puheen väliin. Osaa niistä emme edes huomaa sanovamme tai toisen sanovan. Tekstittäjän pitää ne kuitenkin huomata ja päättää sen jälkeen ovatko ne jotenkin olennaisia lauseen sanoman kannalta. Onko niissä kenties jotain, joka on tärkeää puhujan persoonallisuuden kannalta. Nämä näkymättömät sanat usein korostavat enemmän jotain tunnetta tai puhujan mielialaa kuin itse sitä asiaa, josta puhutaan. Esimerkkinä kiroilu tai ehkä-sanan viljely, jolla puhuja tavallaan vähentää asiaansa ilmoittamalla, että ”jokin on ehkä jopa näin… tai sitten ei, en ota oikeasti kantaa mutta sanonpahan vaan, päättäkää itse”.

Niin kun

Joskus niin kun -lause, jossa on niin kun tämmöinen rakenne, on totta kai niin kun ehkä hyvä tekstittää kuten sanottu, mutta usein siitä voi karsia puolet pois ilman, että suurempaa vahinkoa pääsee tapahtumaan.

Riville mahtuu 43 merkkiä ja rivejä on kaksi päällekkäin eli yhteensä sinulla on mahdollista käyttää 86 merkkiä kertomaan mitä puhuja juuri siinä kohtaa sanoo. Jos puhuja on vikkelä ja asiaa tulee kuin tykin piipusta, niin alkaa olla haastavaa saada tekstitys synkkaamaan kuvan kanssa niin, että tekstityksen ehtii myös lukemaan. Silloin voi hyvin karsia ylimääräiset niin kun -sanat pois.

Tämmöinen – tällainen

On ikuisuuskysymys, kumpi muoto on oikein, mutta siitähän ei tekstittäjän tarvitse tässä kohtaa huolehtia vaan hän kirjoittaa sen mitä sanotaan. Ärsyttäväksi asian tekee se, että puoli tuntia tämmöistä käyttänyt puhuja muuttaakin sen lennosta tällaiseksi ja joudut palaamaan korjaamaan sitä. Enimmäkseen puhujat toki ovat jo valinneet puolensa tämänkin sanan kohdalla ja voit näin luottaa siihen, että sieltä tulee se sama muoto jatkossakin. Kun on käynyt käsky tekstittää kirjakielellä niin silloin voi joutua miettimän myös tätä asiaa. Eikä vain tämän sanaparin kohdalla, vaan niitä on monia.

Ajattelen tekstitystä siltä kannalta, että haluaisinko itse lukea puhumaani tekstiä niin, että siellä on oikein korostettu kaikki mokat, joita olen tehnyt, vai toivoisinko, että joku hienotunteinen tekstittäjä olisi sitä vähän editoinut. Asiasisältöön kajoamatta.