Kirjoittajia on erilaisia
Kirjoittajat ovat erilaisia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa kirjoittaa. Tyylejä on erilaisia, vaikka tekstien tyylilajit ja sanajärjestys määrittävät aina jotkin raamit kirjoituksille. Myös tekstin yleisö, kohderyhmä ja oletettu lukija määrittävät tekstin muotoa ja rakennetta.
Tieteellinen teksti on harvemmin kokeilevaa, mutta jossain määrin siinäkin on omia vapauksiaan. Tosin tieteellistä tekstiä määrittävät lähteiden käyttö ja tiedeyhteisön hyväksynnän saaminen. Tieteellisessä kirjoittamisessa on enemmän merkitystä sisällöllä kuin vain kauniilla tai runollisilla sanavalinnoilla.
Kirjoittaminen prosessina
Kirjoittaminen on prosessi, joka syntyy pala palalta. Teksti syntyy ajattelun tahdissa, vaikka ajattelu onkin kirjoittamista nopeampaa. Kirjoittamisen prosessit ovat erilaisia ihmisten välillä ja jokaisella tekstillä on omanlaisensa syntyhistoriansa ja -kontekstinsa. Välillä prosessi etenee lineaarisesti, mutta välillä prosessi hidastuu ja siinä tulee takapakkeja.
Huolellinen suunnittelu
Toiset kirjoittajat pystyvät tuottamaan tekstinsä yhdeltä istumalta alusta loppuun. Usein tämä pohjautuu huolelliseen suunnitteluun, johon kuluu paljon aikaa ennen varsinaista kirjoittamista. Ajattelu tapahtuu ennen kirjottamista, vaikka kirjoittaminen ei silloinkaan synny ilman ajattelua. Suunnittelun avulla jäsennetään tekstin rakenne, muoto ja sisältö, jolloin ne ovat selvänä mielessä ennen niiden toteutumista konkreettisena tekstinä.
Kirjoita aina, kun voit
Kirjoittaminen on aloitettava inspiraation sattuessa, jolloin tekstin rakenteella ja kronologisella tai loogisella järjestyksellä ei ole väliä. Silloin on hyödyllistä pitää aina muistikirjaa tai sähköistä muistiota koko ajan lähettyvillä, kun ideat syntyvät sattumalta. Kannattaa kirjoittaa joka päivä, vaikka sitä ei tekisikään kerralla kovin paljon. Muodolla tai pituudella ei ole väliä, kun tekstin tuottaminen on pääasia.
Kirjoittamisen helppous
Usein kuulee puhuttavan luomisen tuskasta ja kirjoittamisen vaikeudesta. Tajunnanvirran tai flow-tunteen avulla teksti voi kuitenkin syntyä hyvin nopeasti. Kirjoittamisen voi silloin kokea helpoksi ja luontevaksi. Tajunnanvirrassa kirjoittamisessa tekstiä syntyy ilman etukäteistä suurta suunnittelua.
Deadlinen motivaatio
Toiset kirjoittajat syttyvät deadlinea edeltävänä iltana, vaikka aikaa tekstin kirjoittamiseen olisi ollut hyvinkin pitkään. Kirjoittaminen ei aina suju, joten pakko on paras motivaatio. Joskus viime hetkellä voi syntyä jopa parempaa tekstiä kuin sen pitkällä suunnittelulla. Toisaalta voi käydä myös päinvastoin liiallisen kiireen ja huolimattomuuden vuoksi.
Oman tekstin julkistaminen
Valkoisen paperin kammo tai oman tekstin altistaminen muiden silmien eteen saattavat saada ihmisiä siirtämään kirjoittamisen aloittamista tai valmiin tekstin julkistamista. Myös epävarmuus oman tekstin valmiudesta saa monet lykkäämään sen esittelemistä muille.
Moni kirjoittaa kuitenkin enemmän, mitä julkisuuteen koskaan edes tulee. Sosiaalinen media on todennäköisesti madaltanut tätä kynnystä tuottaa tekstejä muiden nähtäväksi, kun jokaisesta ihmisestä tulee potentiaalinen sisällöntuottaja.
Tunteet kirjoittamisessa
Kirjoittamiseen liittyy tunteita onnistumisesta ja ahdistuksesta. Nämä määrittävät kirjoittamisen aloittamista, etenemistä ja loppuunsaattamista. Kovin voimakkaat tunteet saattavat kuitenkin olla esteenä tuottaa tekstiä tai toisaalta ne voivat antaa kimmokkeen kirjoittamiselle. Erityisesti runoutta pidetään tunteiden pohjalta syntyneenä, mutta myös muiden tekstien kohdalla tunteilla on merkitystä.
Löydä oma tyylisi
Kirjoittamiseen on saatavilla erilaisia oppaita, joista voi olla joillekin ihmisille hyötyä. Myös lukeminen auttaa tekstien tuottamisessa ja kerryttää aktiivista sanavarastoa. Aktiivisella kirjoittamisella ja lukemisella kirjoituksien laatu parantuu sekä kielellisesti että sisällöllisesti. Lopulta kuitenkin jokainen ihminen rakentaa oman kirjoitustyylinsä kokemuksiensa ja mielenkiinnon kohteidensa perusteella.
Lue lisää:
- Kiriakos, Carol & Svinhuvud, Kimmo 2015. Tohtoritakuu: Kirjoittamisen opas jatko-opiskelijalle ja tutkijalle. Helsinki: Art House.
- Saaranen-Kauppinen, Anita & Puusniekka, Anna 2006. KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto [verkkojulkaisu]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
- Luovan tai tieteellisen kirjoittamisen oppaat: esim. Tuominen, Taija
Kirjoitus perustuu 16.3.2017 pidettyyn Valkoisen paperin kammo? -seminaariin ja siellä läpikäytyihin teemoihin.