Eri litterointityyppien käyttötarkoitukset

kirjoittanut 30 elo, 2016

Tutkimusaineiston litteroinnin tarkkuusaste riippuu siitä, mikä on tutkimuksen tarkoitus ja tutkittava ilmiö, tutkimusongelma ja metodinen lähestymistapa. Jos tutkitaan keskustelun asiasisällön lisäksi sitä, miten osallistujat ilmaisevat asioita ja minkälaista on heidän keskinäinen vuorovaikutuksensa, litterointi tulee tehdä melko tarkasti. Jos on puolestaan kiinnostunut lähinnä vain haastattelun asiasisällöstä, vähemmän tarkka litterointitaso riittää hyvin.

Peruslitterointi

Puhe litteroidaan sanatarkasti niin, että puhekielen piirteet jäävät litteraattiin. Puheessa usein esiintyvät täytesanat, mm. niinku tai tavallaan, kesken jääneet sanat, toisto ja äännähdykset jätetään litteroimatta. Myös aiheeseen selvästi liittymätön keskustelu voidaan jättää pois. Tämä on yleinen litterointityyppi, jota käytetään erilaisten yksilö- ja teemahaastattelujen purkuun, kun kiinnostus kohdistuu nimenomaan puheen asiasisältöön.

Eksakti litterointi

Puhe litteroidaan sellaisenaan eikä siitä jätetä pois täytesanoja, toistoa tai katkenneita sanoja. Litteraattiin merkitään myös selkeät tunteenilmaukset kuten nauru ja liikuttuminen sekä äänenvoimakkuuden muutokset. Myös aiheeseen liittymätön keskustelu ja mahdolliset haastattelua häiritsevät tai sen keskeyttävät ulkoiset tekijät kirjataan. Tätä litterointityyppiä käytetään silloin, kun ollaan kiinnostuttu asiasisällön lisäksi myös ilmaisu- ja puhetavasta sekä keskustelijoiden välisestä vuorovaikutuksesta. Eksaktisti litteroitu aineisto mahdollistaa sen monipuolisen jatkokäytön.

Yleiskielinen litterointi

Puhe muutetaan sanatasolla yleiskieliseen muotoon eli ”kirjakielen” mukaiseksi. Tällöin se ei sisällä esim. murretta, äännähdyksiä eikä puhumisvirheitä. Välimerkkejä käytetään oikeakielisyysnormien mukaisesti, mutta lauseiden sanajärjestystä ei muuteta. Yleiskielistä litterointia käytetään mm. esitysten, puheiden ja kokousten litterointiin.

Referoiva litterointi

Nauhoite puretaan suurpiirteisesti muistiinpanon tyyppisiksi esim. ranskalaisten viivojen avulla. Litteroijan rooli korostuu, sillä hänen täytyy päättää aineistoa purkaessaan, mitkä asiat ovat litteroinnin arvoisia. Tämä litterointityyppi sopii silloin, jos haastattelu tehdään vaikkapa lehtiartikkelia varten. Syvällistä analyysia tai monipuolista jatkokäyttöä referoiva litterointitaso ei mahdollista.

Keskustelunanalyyttinen litterointi

Näiden lisäksi on vielä olemassa keskustelunanalyysitason litterointi, joka on tarkin mahdollinen litterointitaso. Sitä käytetään yleensä vain silloin, kun halutaan tarkkaa tietoa osallistujien välisestä vuorovaikutuksesta ja keskinäisistä suhteista. Tällöin aineisto puretaan niin perusteellisesti, että litteraattiin merkitään esim. tauot ja niiden pituudet sekunnin murto-osan tarkkuudella, huokaukset, äänenpainot, naurahdukset ja vaikkapa se, mihin suuntaan osallistujien katseet milloinkin kohdistuvat. Keskustelunanalyysissa käytetään paljon usein paljon koodeja ja symboleita, mikä voi tehdä litteraattien lukemisesta raskasta ja vaikeasti lähestyttävää. Näin tarkkaa tasoa tarvitaan harvoin, ja jos ei ole varma, onko aineistoa tarpeen litteroida näin perusteellisesti, siihen ei kannata ryhtyäkään.

Lopuksi

Täytyy kuitenkin aina pitää mielessä, että litteraatio ei voi koskaan tavoittaa alkuperäistä haastattelutilannetta tai näyttää täydellisesti kaikkia sen pieniä sanallisia ja sanattomia piirteitä. Litterointi on aina tulkintaa. Tämän vuoksi alkuperäinen nauhoite kannattaa säilyttää, jos se on mahdollista, jotta aineistoa voi käyttää jatkossakin ja esimerkiksi litteroida uudelleen tarpeen vaatiessa.

Katso myös:

  • Hirsjärvi, Sirkka & Hurme, Helena 2008: Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Gaudeamus.
  • Ruusuvuori, Johanna – Nikander, Pirjo – Hyvärinen, Matti (toim.) 2010: Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino.
  • Aineistonhallinnan käsikirja, Tampereen yliopisto