Tekstittäminen on viestintää

Kun videolle tarvitaan tekstitys toisella kielellä, voidaan puhua audio-visuaalisesta kääntämisestä tai tekstittämisestä. Termillä audio-visuaalinen korostetaan sitä, mitä video on: ääntä ja kuvaa. Termi tekstittäminen on suppeampi ja keskittyy siihen, että puheesta tai muusta äänimateriaalista tehdään ruututeksti. Tekstittäminen ei välttämättä sisällä kääntämistä, se voi olla myös kielensisäistä: suomeksi sanottu kirjoitetaan suomenkieliseksi ruututekstiksi. Termivalinnasta riippumatta kyse on siitä, että puhuttu asia tulkitaan kirjalliseen muotoon. Koska puhe ja kirjoitettu teksti ovat erilaisia tapoja välittää tietoa, ei tekstittämisen voida sanoa olevan ihan yksinkertainen tehtävä.

Puheen ja kirjoituksen eroja

Puhe ja kirjoitus ovat erilaisia kommunikaation muotoja. Ensinnäkään puheessa ei ole taukoja. Kuulija kuvittelee, että niitä on, mutta todellisuudessa taukoja sanojen välillä ei ole. Tätä havainnollistaa parhaiten se, kun kuulee itselleen ennestään tuntematonta kieltä: puhujan suusta tuntuu tulevan loputon pötkö äänteitä ilman sen kummempia taukoja. Kuulija itse laittaa tauot paikalleen, jos hän ymmärtää kyseistä kieltä. Vasta kun sanat ovat itselle ennestään tuttuja, ne osaa erottaa toisistaan. (Itse puhuja näennäistauottaa puhettaan oikeastaan vain ottaessaan happea, jos silloinkaan.)

Kirjoitetussa tekstissä puolestaan on välilyöntejä erottamassa sanat toisistaan, koskamuutenhantekstiäolisihankalaymmärtää. Tekstissä on myös otettava huomioon oikeinkirjoitus: esimerkiksi pilkut, yhdyssanat ja isot alkukirjaimet. Tekstittäjän on erityisen tärkeää osata oikeinkirjoitussäännöt, sillä tekstitykset ovat nykyään yleisin asia, jota arjessa luetaan. Jos tekstitykset ovat vain sinne päin, saattavat kirjoitusvirheet siirtyä tekstin lukijan käyttöön muuallakin.

Puhe on monesti impulsiivista ja suunnittelematonta, katkonaista, hyppivää, jopa epäselvää (kuten ajatukset yleensä), voipa se olla moniäänistäkin, jos kyseessä on keskustelu. Kirjoitusta puolestaan suunnitellaan, siihen käytetään enemmän aikaa ja sillä on yleensä idea, alku ja loppu. Puheen rakenteettomuus ja suunnittelemattomuus ovatkin tekstittämisen suuria haasteita. Kuinka saada puhujan suustaan kakoma epäkoherentti ja jaaritteleva ajatusoksennuspallo muotoiltua tekstiksi siten, että pelkän tekstityksen lukija ymmärtäisi, mistä olikaan kyse?

Esimerkki puheen muuttamisesta tekstiksi

Seuraava esimerkki havainnollistaa sen, miten puhe ja teksti eroavat toisistaan. Eräällä videolla puhunut henkilö sanoi näin:

”Se, että toi tukiryhmä oli ilmainen, niin oli mulle semmonen, et se… Jos se ei ois ollu ilmanen, niin siinä olis ollu yks este lisää, minkä takia mä en välttämättä olis sitä hakenu… Et mulle se tuli ihan yllätyksenä, et en mä tienny yhtään et, ja ehkä jotenkin oletin, et se maksais jotain.”

Muodostin hänen sanoistaan seuraavat tekstitysrepliikit:

”Jos tukiryhmä olisi ollut maksullinen,
en välttämättä olisi hakenut sinne.

Minulle tuli yllätyksenä,
että tukiryhmä oli lisäksi maksuton.”

Esimerkki valottaa myös muita puheen ja tekstin eroavaisuuksia: repliikki on tiiviimpi, selkeämpi, oikeakielisempi, siinä esiintyy vähemmän toistoa ja se ilmaisee kokonaisia ajatuksia. En kuitenkaan koe jättäneeni siitä mitään olennaista pois, mikä on myös hyvin tärkeä tekstityksen ominaisuus. Tekstitystä ymmärtääkseen voi lukea lisää esimerkiksi käännöstekstityksen laatusuosituksista.