Palvelumme videotuotantoyhtiöille

En ymmärrä, miksi emme jo aiemmin ulkoistaneet tekstitysten tekoa vaan teimme ne aina itse.

Tuhansia tyytyväisiä asiakkaita

Videoiden tekstitys kustannustehokkaasti

Moni videotuotantoyhtiö on ulkoistanut tekstityksen meille, jolloin videotuotannosta tulee sujuvampaa ja nopeampaa, kun työaikaa jää enemmän itse videon tekemiseen. Ulkoistaminen on myös erittäin kustannustehokas ratkaisu.

Nopea toimitus

Pystymme toimittamaan tekstitykset tarvittaessa nopeallakin aikataululla.

Prosessin nopeuttamiseksi voimme tehdä halutessanne tekstitykset videon keskeneräiseen versioon, jossa ajastukset eivät enää muutu, vaikka editointityötä olisi vielä muilta osin jäljellä. 

Normaalit ja saavutettavat tekstitykset

Tekstitämme monipuolisesti kaikenlaisia videoita ammattitaidolla. Tekstitys voidaan tehdä joko samankielisenä tai käännettynä. Samankielisessä tekstityksessä esimerkiksi suomeksi puhuttu video tekstitään suomeksi, ja käännetyssä tekstityksesssä esimerkiksi suomeksi puhuttu video tekstitetään englanniksi.

”Palvelun edullinen hinta oli meille iso yllätys. En ymmärrä, miksi emme jo aiemmin ulkoistaneet tekstitysten tekoa vaan teimme ne aina itse.”

– Asiakas, videotuotantoyhtiö

Tekstitystyypit

Normaalit tekstitykset

Teemme tekstityksiä kaikenlaisiin videoihin samalla kielellä tai käännettynä toiselle kielelle.

Saavutettavat tekstitykset

Teemme normaalien tekstitysten lisäksi saavutettavia tekstityksiä.

Olemme valmiina projektillesi! Aloitetaan vaikka heti.

Tyytyväiset asiakkaamme

"Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta velvoittaa meitä julkisena toimijana tekstittämään videomme ja vaatimus edistää meidän kaikkien yhdenvertaisuutta. On ollut ilo huomata, että tekstitys on tehty paitsi lain vaatimukset täyttäen, myös yleistä luettavuutta helpottavalla tavalla. Palvelu on nopeaa ja ystävällistä. Olemme erittäin tyytyväisiä."

"Kiitos loistavasta ja edullisesta palvelusta. Tulemme jatkossa käyttämään myös varmasti teidän palveluja. Keep up!"

”Kaikki sujui todella smoothisti tarjouksen pyynnöstä aineiston toimittamiseen ja litterointien toimittamiseen. Oli mukavaa, kun sai asioida yhden tietyn henkilön kanssa koko asiakkuuden ajan.”

”Hyvin helppo asioida, sujuvaa lähettää aineistot ja ne tulevat ajallaan. Luotettava yhteistyökumppanimme jo monen vuoden ajan.”

”Todella ystävällinen, hyvä ja nopea palvelu. Äänitteen lähetys sujui helposti ja ongelmitta. Voin suositella muille ja tulemme jatkossa varmasti vielä käyttämään palveluita.”

”Erittäin nopea reagointi ensimmäiseen yhteydenottooni! Jäi hyvä kuva toiminnasta heti alkajaisiksi. Myös sen jälkeen kaikki on sujunut erittäin mallikkaasti. :)”

"Todella nopeaa ja hyvää palvelua. Kiitos tuhannesti! Sana on laitettu kiertämään kollegoille, että teidän palveluitanne kannattaa käyttää."

"Spokenin palvelu toimi erinomaisesti, nopeasti ja kirjakielinen tekstitys oli huippuluokkaa. Samoin englanninkieliset käännökset! Kiitos! Oma tekstitysprojekti keveni huomattavasti."

- Pihla Liukkonen, valokuvaajamestari, Kontrastia Oy

"Helppokäyttöinen, nopea ja laadukas palvelu. Tulemme käyttämään jatkossakin!"

"Asianajotoimistomme tilaaman litterointipalvelun (ns. peruslitterointi, noin 15 tuntia äänitteitä välimiesoikeuden todistajien kuulemisista) hinnoittelu oli selkeää, ja loppulasku oli tarjouksen mukainen. Toimitus tapahtui nopeasti, asiakas pidettiin hyvin tietoisena työn etenemisestä, ja työn lopputulos oli myös laadullisesti hyvä. Erinomainen suoritus, ei mitään moitittavaa."

"Valonnopea palvelu! Vastaukset kaikkiin kysymyksiin tulivat välittömästi. Litterointien toteutus myös erittäin nopeaa."

"Litteroinnit tapahtuivat tosi nopeasti ja huolellisesti tehtyinä. Kaiken kaikkiaan laadukasta, sujuvaa ja jopa edullistakin palvelua!"

"Minun työssäsi otitte kiireisen aikataulun huomioon. Työ valmistui oletettua aikaisemmin. Kiitokset."

"Nopeaa ja mutkatonta palvelua. Lopputulos palveli tarkoitustamme juuri toivotulla tavalla."